maanantai 15. tammikuuta 2007

Rock ja Rovaniemi

Kuten yleisesti tiedetään, rock on Yhdysvalloissa 1950-luvulla syntynyt ja useisiin alalajeihin jakaantunut populaarimusiikin tyyli. Se on toisin sanoen vetypommin, Sputnikin, poliorokotteen ja Euroopan talousyhteisön kapinallinen ikätoveri. Sen luonteeseen on alusta alkaen kuulunut aina seuraavan sukupolven aikaansaama, usein tarkentamatonkin kapinallisuus, joka ilmenee jatkuvana uudistumisena ja kaukaisten rajojen tavoitteluna. Rytmi, melodia, harmonia, dynamiikka, sointiväri ja muoto ovat moneen kertaan menettäneet konventionaaliset merkityksensä ja luovuttaneet tilaa rock-kulttuurin itsensä kannalta yhtä merkityksellisille ulkomusiikillisille seikoille. Rockissa on edelleen primitiivistä alkuvoimaa, mutta samalla sen katse on aina eteenpäin suuntautunut.

Sain tänään tietää, että Rovaniemellä on tällä hetkellä 147 rekisteröityä bändiä. Lukumääräisesti niissä vaikuttaa noin 735 henkilöä, joka on varsin huikea määrä. Kaupungin rock-juuret ovat syvällä historiassa, kaikkein syvimmät populaarimusiikin haarat ulottuvat jopa 1900-luvun taitteen tienoille, markkinoiden meluisiin ja kiehtoviin äänimaisemiin. Rockin ja muun populaarimusiikin perinteet ovat kaupungissamme niin kunniakkaan historialliset, että niitä on syytä nostaa entisestään esille. Parhaiten tämä toteutuu tukemalla tämän päivän aktiivisia musiikkialalan toimijoita. Konkreettisesti tämä tarkoittaa kaupungin osalta aiempaa suurempaa taloudellista panostusta. Pienelläkin summalla saadaan rock-puolella valtavia tuloksia aikaiseksi, kuten popcity-projekti osoitti. Kun rokkarit tietävät, että kaupunki seisoo ylpeänä harrastustoiminnan takana, se vaikuttaa myönteisesti myös yleiseen musiikki-ilmapiiriin.

Marko Niemelä

Ei kommentteja: