Uskomatonta mutta totta: Rovaniemellä järjestetään ensi kesänä peräti kahdet suuret rock-festivaalit - ja vieläpä samaan aikaan 6.-8. heinäkuuta!
Rovaniemi Rock Festival järjestetään nyt kolmatta kertaa tutulla paikalla Ounaspaviljongilla. Simerock puolestaan on festivaalin järjestäjän, Samuli "Sime" Yliaskan mukaan nimetty festivaali, paikkana napapiirin näyttelyalue. Kuten tiedetään, Yliaska toimi vielä viime kesänä ensiksi mainitun festivaalin promoottorina ja on ollut muutenkin vahvassa roolissa rovaniemeläistä rockfestivaaliperinteen vaalijana.
Mutta kahdet rockfestivaalit samaan aikaan samassa kaupungissa! Tämä herättää vielä tässä vaiheessa pelkkiä kysymyksiä. Mitä kulissien takana tapahtuu? Millaisia taustasitoumuksia järjestäjllä on? Onkohan kysymyksessä ainutlaatuinen tapaus? Voiko tällaista tapahtua missään muualla kuin Rovaniemellä, ja miten kaupunkilaiset itse suhtautuvat asiaan?
Marko Niemelä
tiistai 27. maaliskuuta 2007
perjantai 16. maaliskuuta 2007
Draamaa neljänä näytöksenä
Käyn harvoin teatterissa, mutta seuraan sitäkin tarkemmin Ounaskosken törmältä tai Arktikumin kukkuloilta ympäristönäytelmää Rovaniemen vuodenajat. Nautinnon maksimoiminen saattaa vaatia hiiviskelyä Koivusaaren rantapensaikossa tai kipuamista Ounasvaaralle.
Väsymättä virtaavaa Kemijokea jaksaa katsella. Kaupungin suunnasta Ounasvaaran ehjä siluetti on mahtava kulissi. Jätkänkynttilä on monen vuoden totuttelun jälkeen alkanut istua maisemaan, mutta ajatuskin köysiradasta puistattaa...
Irtouitto, puukansan vaitonainen vaellus oli visuaalisesti vaikuttava näytelmä. Nykyisin kesäistä silmäniloa tarjoavat uistimenvetäjät ja kelluvat viihdekeskukset: sauna ja humpparavintola.Talvella näyttämöä hallitsevat kelkat ja turistit, jotka taapertavat törmällä haalareissaan kuin jättimäiset pingviinit.
Draaman luonnollisia huipentumia ovat jäidenlähtö ja joutsenten lokakuinen kokoontuminen Lainaalle. Aivan koko yleisö ei yhdy riemuun, kun tuhatpäinen naurulokkiparvi kuuluttaa kevättä Ounaskosken sulassa.
Minä en pysty nimeämään ehdotonta suosikkiani draaman neljästä näytöksestä. Yhdestäkään en haluaisi luopua. Vaikka joulukuun lohduttomat vesisateet ja silmä poskella sinnitelleet Lordin aukion lumiukot tuntuvat juuri nyt etäiseltä painajaisunelta, ne antoivat esimakua tulevasta.
Mutta kuluva talvi on lopulta vallan saatuaan ollut kaikin puolin hyvä. Nautitaan siitä!
Veikko Vasama
Väsymättä virtaavaa Kemijokea jaksaa katsella. Kaupungin suunnasta Ounasvaaran ehjä siluetti on mahtava kulissi. Jätkänkynttilä on monen vuoden totuttelun jälkeen alkanut istua maisemaan, mutta ajatuskin köysiradasta puistattaa...
Irtouitto, puukansan vaitonainen vaellus oli visuaalisesti vaikuttava näytelmä. Nykyisin kesäistä silmäniloa tarjoavat uistimenvetäjät ja kelluvat viihdekeskukset: sauna ja humpparavintola.Talvella näyttämöä hallitsevat kelkat ja turistit, jotka taapertavat törmällä haalareissaan kuin jättimäiset pingviinit.
Draaman luonnollisia huipentumia ovat jäidenlähtö ja joutsenten lokakuinen kokoontuminen Lainaalle. Aivan koko yleisö ei yhdy riemuun, kun tuhatpäinen naurulokkiparvi kuuluttaa kevättä Ounaskosken sulassa.
Minä en pysty nimeämään ehdotonta suosikkiani draaman neljästä näytöksestä. Yhdestäkään en haluaisi luopua. Vaikka joulukuun lohduttomat vesisateet ja silmä poskella sinnitelleet Lordin aukion lumiukot tuntuvat juuri nyt etäiseltä painajaisunelta, ne antoivat esimakua tulevasta.
Mutta kuluva talvi on lopulta vallan saatuaan ollut kaikin puolin hyvä. Nautitaan siitä!
Veikko Vasama
tiistai 13. maaliskuuta 2007
Suomalaisen musiikin viikko
Suomalaisen musiikin päivää vietetään 11.maaliskuuta, ja tämä juhlapäivää seuraava viikko on myös omistettu suomalaiselle musiikille. Tätä valtakunnallista teemaviikkoa vietetään nyt viidennen kerran. Ajankohta juontaa juurensa historiasta, suomalaisen musiikkikoulutusinstituution synnystä. 11.3.1882 perustettiin silloinen Helsingin konservatorio, nykyinen Sibelius-Akatemia.
Musiikilla on monenlaista arvoa yhteiskunnassamme. Uutisotsikoihin on noussut Suomen musiikkivienti, joka viime aikoina on vahvistunut merkittävästi. Menestys joka nyt näkyy taloudessakin, on varmasti perua vankasta musiikkikoulutusverkostosta sekä muusta ympäri maata rakennetusta kulttuuritoiminnasta. Sijoitukset kulttuuriin ovat siis kannattavia. Mutta sen ohella, että musiikki toimii nykyään kansainvälisen kilpailukyvyn areenana, sen pitää voida olla osa jokaisen suomalaisen arkea. Paikallinen kulttuuripalvelu luo puitteet musiikin monipuoliselle harrastamiselle. Erityisesti musiikkioppilaitokset ja kirjastot tekevät sitä perustyötä, joka takaa kaikille mahdollisuuden musiikin pariin.
Näin suomalaisen musiikin viikolla on hyvä havahtua siihen, millainen kirjo musiikkia Suomella on tarjota tänä päivänä. Tähän antaa mahdollisuuden Rovaniemellä esimerkiksi valtakunnallinen kansanmusiikkitapahtuma Samuelin Poloneesi. Tapahtuma on Suomen Kansanmusiikkiliiton päätapahtuma, ja samalla se on talvikauden suurin kansanmusiikkitapahtuma. Samuelin Poloneesi tulee tänä vuonna 35 vuoden ikään, ja sen kunniaksi tapahtuma järjestetään nyt ensimmäistä kertaa Lapissa. Luvassa on kiinnostava ohjelma, joka sisältää niin perinteistä pelimannimusiikkia kuin kokeilevampaa kansanmusiikkia. Tapahtuma kerää satoja esiintyjiä Lapista ja muualta Suomesta. Kirjo on siis laaja, ja kansanmusiikki tulee viikonlopun aikana varmasti yllättämään monet!
Inkeri Kulpakko
vs. erikoiskirjastonhoitaja / Lapin maakuntakirjaston musiikkiosasto
Musiikilla on monenlaista arvoa yhteiskunnassamme. Uutisotsikoihin on noussut Suomen musiikkivienti, joka viime aikoina on vahvistunut merkittävästi. Menestys joka nyt näkyy taloudessakin, on varmasti perua vankasta musiikkikoulutusverkostosta sekä muusta ympäri maata rakennetusta kulttuuritoiminnasta. Sijoitukset kulttuuriin ovat siis kannattavia. Mutta sen ohella, että musiikki toimii nykyään kansainvälisen kilpailukyvyn areenana, sen pitää voida olla osa jokaisen suomalaisen arkea. Paikallinen kulttuuripalvelu luo puitteet musiikin monipuoliselle harrastamiselle. Erityisesti musiikkioppilaitokset ja kirjastot tekevät sitä perustyötä, joka takaa kaikille mahdollisuuden musiikin pariin.
Näin suomalaisen musiikin viikolla on hyvä havahtua siihen, millainen kirjo musiikkia Suomella on tarjota tänä päivänä. Tähän antaa mahdollisuuden Rovaniemellä esimerkiksi valtakunnallinen kansanmusiikkitapahtuma Samuelin Poloneesi. Tapahtuma on Suomen Kansanmusiikkiliiton päätapahtuma, ja samalla se on talvikauden suurin kansanmusiikkitapahtuma. Samuelin Poloneesi tulee tänä vuonna 35 vuoden ikään, ja sen kunniaksi tapahtuma järjestetään nyt ensimmäistä kertaa Lapissa. Luvassa on kiinnostava ohjelma, joka sisältää niin perinteistä pelimannimusiikkia kuin kokeilevampaa kansanmusiikkia. Tapahtuma kerää satoja esiintyjiä Lapista ja muualta Suomesta. Kirjo on siis laaja, ja kansanmusiikki tulee viikonlopun aikana varmasti yllättämään monet!
Inkeri Kulpakko
vs. erikoiskirjastonhoitaja / Lapin maakuntakirjaston musiikkiosasto
maanantai 12. maaliskuuta 2007
Antti oktaavia ylempää
Jokin ihmeellinen sielunilmiö saa meidät aikuiset puhumaan lapselle oktaavia ylempää kuin puhuttaessa aikuisille. Ja saman menettelymallin mukaisesti me aikuiset puhumme itsestämme mielellään kolmannessa persoonassa puhuessamme lapsen kanssa. ”Isi lukee kirjaa Totille, jooko”. Mikä pahinta me suoraselkäiset suomalaiset aikuiset puhumme lapsillemme ns. läpiä päähänsä. Ja ilman muuta siirrämme asenteitamme seuraavalle sukupolvelle. Kai tässä on sitä kuuluisaa ulkoistamista. Emmehän toki itse ole lapsia emmekä lapsellisia.
Kulttuurista keskusteltaessa ja myös siitä yhteiskunnallispoliittisesti päätettäessä olemme me aikuiset läsnä. Tekemässä, puhumassa, päättämässä: Minä esitin… Voitin äänestyksessä… Tein vastaehdotuksen budjettiin... Emme siis tällä kertaa ulkoista vaan omimme itseemme ja itsellemme. Ei sentään kaikessa.
Ei kaikessa. Yhteiskunnallisina päättäjinä otamme ”oktaaviasenteen” silloin kun kyse on kulttuurista yhdistettynä rahaan. Sanoudumme suorastaan irti ajatuksesta että sillä meidän ikiomalla (joskus laitostuneellakin) kulttuurilla voisi olla jotain tekemistä rahan kanssa. Suorastaan ymmärryksemme yli lyö se että Euroopan ylimmäinen rahanainen Sirkka Hämäläinen kutsutaan kalifiksi suurimpaan suomalaiseen kulttuurilaitokseen.
Oktaaviasenne näkyy tavasta jolla Antti B arvioi rovaniemeläisen kulttuurin kuihtumista. "Rovaniemen kaupungin hallitus ja virkamiesjohto ei todistettavasti arvosta pätkääkään paikallista kulttuuritoimintaa…”. Ylempää ja ulkopuolelta lausuttu ei Antilla osu oikeaan. Ei sisältönsä eikä tarkastelukulmansa puolesta. Minä ja me olemme toki osa rovaniemeläistä yhteiskunnallista päätöksentekoa. Ainakin me jotka olemme kansan vaaleissa valitsemalla mandaatilla. Siis siinä läsnä eikä ulkopuolisena.
En itse suostu olemaan ulkopuolinen kulttuurista silloinkaan kun siihen keskusteluun kytkeytyy raha. En vaikka vastustin toki julkisestikin Antti B:n esittämää Fenix-episodia. Eihän kulttuuria voi erottaa arkitodellisuudesta. Oktaavia ylempää ja sisällöllisesti ontuva kerrottu käsitys luo mielikuvan ”iti opettaa tinua työmään” –ilmiön.
On vaikea tilanne kun Totti kasvaa. Ja kun hän huomaa tulleensa huijatuksi.
Jari Kotimäki
Kulttuurista keskusteltaessa ja myös siitä yhteiskunnallispoliittisesti päätettäessä olemme me aikuiset läsnä. Tekemässä, puhumassa, päättämässä: Minä esitin… Voitin äänestyksessä… Tein vastaehdotuksen budjettiin... Emme siis tällä kertaa ulkoista vaan omimme itseemme ja itsellemme. Ei sentään kaikessa.
Ei kaikessa. Yhteiskunnallisina päättäjinä otamme ”oktaaviasenteen” silloin kun kyse on kulttuurista yhdistettynä rahaan. Sanoudumme suorastaan irti ajatuksesta että sillä meidän ikiomalla (joskus laitostuneellakin) kulttuurilla voisi olla jotain tekemistä rahan kanssa. Suorastaan ymmärryksemme yli lyö se että Euroopan ylimmäinen rahanainen Sirkka Hämäläinen kutsutaan kalifiksi suurimpaan suomalaiseen kulttuurilaitokseen.
Oktaaviasenne näkyy tavasta jolla Antti B arvioi rovaniemeläisen kulttuurin kuihtumista. "Rovaniemen kaupungin hallitus ja virkamiesjohto ei todistettavasti arvosta pätkääkään paikallista kulttuuritoimintaa…”. Ylempää ja ulkopuolelta lausuttu ei Antilla osu oikeaan. Ei sisältönsä eikä tarkastelukulmansa puolesta. Minä ja me olemme toki osa rovaniemeläistä yhteiskunnallista päätöksentekoa. Ainakin me jotka olemme kansan vaaleissa valitsemalla mandaatilla. Siis siinä läsnä eikä ulkopuolisena.
En itse suostu olemaan ulkopuolinen kulttuurista silloinkaan kun siihen keskusteluun kytkeytyy raha. En vaikka vastustin toki julkisestikin Antti B:n esittämää Fenix-episodia. Eihän kulttuuria voi erottaa arkitodellisuudesta. Oktaavia ylempää ja sisällöllisesti ontuva kerrottu käsitys luo mielikuvan ”iti opettaa tinua työmään” –ilmiön.
On vaikea tilanne kun Totti kasvaa. Ja kun hän huomaa tulleensa huijatuksi.
Jari Kotimäki
sunnuntai 4. maaliskuuta 2007
Rovaniemeläinen kulttuuri kuihtumassa
Rovaniemellä toimivat kulttuuriyhdistykset, yksittäiset taiteilijat
ja toimijat ovat ilmaisseet kaupungille useaan otteeseen tiedon
hälyttävästä tilanteesta, Rovaniemellä ei ole tiloja yhdistys- ja
kulttuuritoimintaan. Tiedän että viesti on mennyt perille, mutta
virkamiesjohtoa asia ei näköjään liiemmin liikuta.
Pula on huutava. Yksi parhaista esimerkeistä on Sirkus Taika-aika,
sillä olisi täydet mahdollisuudet nousta eturivin sirkusryhmäksi,
kaksinkertaistaa harrastajamäärät ja työllistää useampia henkilöitä
mikäli tarjolla olisi kelvollisen kuntoiset ja toimintaan sopivat
tilat. Ongelmat ovat samat useissa yhdistyksissä ja vapaiden
toimijoiden parissa.
No mitä se nyt vaikuttaa? Soveltuvien tilojen ja kulttuurisesti
rikkaiden kohtaamispaikkojen puute on viimeisen parin vuoden aikana
tukahduttanut usean pitkäaikaisenkin toimijan. Yhtenä esimerkkinä
poismenneistä mainitsen 10 vuotta Rovaniemen kevääseen ja
suomalaisten mediakulttuurin tapahtumien eturiviin kuuluneen FF>>
Mediafestivaalin, jota ei ole enää kahteen vuoteen järjestetty.
– No kyllähän sitä kulttuurin hautausmaalle mahtuu, ajattelee eräskin
tämän tekstin lukija, mutta ei ymmärrä että samalla kuolee osa meidän
yhteisömme identiteettiä, sitä mikä erottaa meidät muista. Kuolee
uusia mahdollisuuksia, kuihtuu hymyjä ja nauruja ja monia elämän
tarkoituksia.
Samaan aikaan toisaalla. Aloite kulttuurikeskuksen perustamisesta on
tehty ja kartoitustyö tilojen tarpeen selvittämiseksi on aloitettu,
mutta se ei estä kaupungin virkamiesjohtoa ja heidän pelinappulanaan
toimivaa hallitusta tekemästä Rovaniemen kulttuuripääoman kannalta
palauttamattomia erehdyksiä.
Voin sanoa tämän rumastikin, jos ette vielä ymmärtäneet. Rovaniemen
kaupungin hallitus ja virkamiesjohto ei todistettavasti arvosta
pätkääkään paikallista kulttuuritoimintaa ja on pesemässä Fenix-
hankkeen myötä käsiään myös keskusta-alueen ainoasta kulttuuri- ja
yhdistystoiminnalle oivallisesti soveltuneesta tilasta.
Tämä sama porukka kuitenkin elvisteli Rovaniemi 2011-
kulttuuripääkaupunki hakemuksen menestyksellä ja kiitteli hyvästä
työstä. Taisi saman tien unohtua ne kulttuurin synnyttäjät, kun
megamenestystä ei tullutkaan. Vanhentunut kiitos ei enää lämmitä ja
kulttuuri-ihminen näkee oman edun tavoittelijoiden läpi.
Maakuntakadun ja Rovakadun välissä sijaitseva Ounaskosken yläaste ja
entinen opettajien asuintalo soveltuvat erinomaisesti kulttuuri- ja
yhdistystaloksi. Ferdinand Salokankaan suunnitteleman kohteen suurta
kulttuurihistoriallista ja arkkitehtuurista arvoa en edes halua nyt
mainita.
Jos haluat tehdä selväksi, että kulttuurilla on merkitystä niin
allekirjoita vetoomus
Salokankaan suunnitteleman talon säästämiseksi osoitteessa:
http://jarnon.muumilaakso.org/fenix
Kulttuurikeskus Salokankaan taloon!
Antti Brunni
ja toimijat ovat ilmaisseet kaupungille useaan otteeseen tiedon
hälyttävästä tilanteesta, Rovaniemellä ei ole tiloja yhdistys- ja
kulttuuritoimintaan. Tiedän että viesti on mennyt perille, mutta
virkamiesjohtoa asia ei näköjään liiemmin liikuta.
Pula on huutava. Yksi parhaista esimerkeistä on Sirkus Taika-aika,
sillä olisi täydet mahdollisuudet nousta eturivin sirkusryhmäksi,
kaksinkertaistaa harrastajamäärät ja työllistää useampia henkilöitä
mikäli tarjolla olisi kelvollisen kuntoiset ja toimintaan sopivat
tilat. Ongelmat ovat samat useissa yhdistyksissä ja vapaiden
toimijoiden parissa.
No mitä se nyt vaikuttaa? Soveltuvien tilojen ja kulttuurisesti
rikkaiden kohtaamispaikkojen puute on viimeisen parin vuoden aikana
tukahduttanut usean pitkäaikaisenkin toimijan. Yhtenä esimerkkinä
poismenneistä mainitsen 10 vuotta Rovaniemen kevääseen ja
suomalaisten mediakulttuurin tapahtumien eturiviin kuuluneen FF>>
Mediafestivaalin, jota ei ole enää kahteen vuoteen järjestetty.
– No kyllähän sitä kulttuurin hautausmaalle mahtuu, ajattelee eräskin
tämän tekstin lukija, mutta ei ymmärrä että samalla kuolee osa meidän
yhteisömme identiteettiä, sitä mikä erottaa meidät muista. Kuolee
uusia mahdollisuuksia, kuihtuu hymyjä ja nauruja ja monia elämän
tarkoituksia.
Samaan aikaan toisaalla. Aloite kulttuurikeskuksen perustamisesta on
tehty ja kartoitustyö tilojen tarpeen selvittämiseksi on aloitettu,
mutta se ei estä kaupungin virkamiesjohtoa ja heidän pelinappulanaan
toimivaa hallitusta tekemästä Rovaniemen kulttuuripääoman kannalta
palauttamattomia erehdyksiä.
Voin sanoa tämän rumastikin, jos ette vielä ymmärtäneet. Rovaniemen
kaupungin hallitus ja virkamiesjohto ei todistettavasti arvosta
pätkääkään paikallista kulttuuritoimintaa ja on pesemässä Fenix-
hankkeen myötä käsiään myös keskusta-alueen ainoasta kulttuuri- ja
yhdistystoiminnalle oivallisesti soveltuneesta tilasta.
Tämä sama porukka kuitenkin elvisteli Rovaniemi 2011-
kulttuuripääkaupunki hakemuksen menestyksellä ja kiitteli hyvästä
työstä. Taisi saman tien unohtua ne kulttuurin synnyttäjät, kun
megamenestystä ei tullutkaan. Vanhentunut kiitos ei enää lämmitä ja
kulttuuri-ihminen näkee oman edun tavoittelijoiden läpi.
Maakuntakadun ja Rovakadun välissä sijaitseva Ounaskosken yläaste ja
entinen opettajien asuintalo soveltuvat erinomaisesti kulttuuri- ja
yhdistystaloksi. Ferdinand Salokankaan suunnitteleman kohteen suurta
kulttuurihistoriallista ja arkkitehtuurista arvoa en edes halua nyt
mainita.
Jos haluat tehdä selväksi, että kulttuurilla on merkitystä niin
allekirjoita vetoomus
Salokankaan suunnitteleman talon säästämiseksi osoitteessa:
http://jarnon.muumilaakso.org/fenix
Kulttuurikeskus Salokankaan taloon!
Antti Brunni
torstai 1. maaliskuuta 2007
Taviksista ja itsestäänselvyyksistä
Istuessani hiljattain eräässä konsertissa Rovaniemellä aloin miettiä kuinka paljon asioita tulee otettua itsestäänselvyyksinä. Esimerkiksi orkesterien niin sanotut rivimuusikot. He osaavat soittaa loppujen lopuksi aika mielettömän upeasti. Kuinka paljon tunteja ja työtä onkaan vaatinut päästä siihen pisteeseen. Nuorellakin ammattimuusikolla voi olla takanaan parinkymmenen vuoden koulutus.
Olen usein pohtinut, kuinka moni muusikon alku haaveilee tulevansa julkkikseksi, mutta päätyy ihan tavikseksi – vaikka opettajaksi tai orkesterimuusikoksi. YLE Teema esitti jokin aika sitten dokumentin tuntemastani nuoresta musiikin ammattiopiskelijasta. Ihailin hänen kunnianhimoista, kaiken antavaa suhtautumistaan soittamiseen. Toisaalta hänen asenteensa tulevaisuuteen oli täysin realistinen. Kaikista ei tule Pekka Kuusistoa tai Réka Szilvayta. Hyviä orkesterimuusikkoja kuitenkin tarvitaan välttämättömänä osana kokonaisuutta.
Musiikin alalla on muutenkin hassua puhua taviksista. Soitonopettaja tuskin tulee ensimmäisenä mieleen, kun puhutaan tavallisista ammateista. Ainakaan työaika ei ole 8–16. Kuljetan lastani muskarissa Lapin musiikkiopistossa, ja melkoinen trafiikki siellä käy iltaisin. Käytävillä kuulee, kun tunteja sovitaan viikonlopuiksikin.
Ja eihän siinä orkesterimuusikonkaan työssä mitään tavallista ole. Se suorastaan säteilee glamouria – ainakin esiintymisiltoina.
Glamouria on vaikea nähdä esimerkiksi perhepäivähoitajan ammatissa, mutta oman jälkeläiseni mentyä päivähoitoon arvostukseni perhepäivähoitajia kohtaan on kasvanut 200 prosentilla. Kohta koko ammattikunta tosin on mennyttä, jos palkat eivät kasva yhtään.
Mikään tässä elämässä ei ole tavallista tai itsestään selvää, kun katsoo tarpeeksi läheltä.
Virva Jakkula
Olen usein pohtinut, kuinka moni muusikon alku haaveilee tulevansa julkkikseksi, mutta päätyy ihan tavikseksi – vaikka opettajaksi tai orkesterimuusikoksi. YLE Teema esitti jokin aika sitten dokumentin tuntemastani nuoresta musiikin ammattiopiskelijasta. Ihailin hänen kunnianhimoista, kaiken antavaa suhtautumistaan soittamiseen. Toisaalta hänen asenteensa tulevaisuuteen oli täysin realistinen. Kaikista ei tule Pekka Kuusistoa tai Réka Szilvayta. Hyviä orkesterimuusikkoja kuitenkin tarvitaan välttämättömänä osana kokonaisuutta.
Musiikin alalla on muutenkin hassua puhua taviksista. Soitonopettaja tuskin tulee ensimmäisenä mieleen, kun puhutaan tavallisista ammateista. Ainakaan työaika ei ole 8–16. Kuljetan lastani muskarissa Lapin musiikkiopistossa, ja melkoinen trafiikki siellä käy iltaisin. Käytävillä kuulee, kun tunteja sovitaan viikonlopuiksikin.
Ja eihän siinä orkesterimuusikonkaan työssä mitään tavallista ole. Se suorastaan säteilee glamouria – ainakin esiintymisiltoina.
Glamouria on vaikea nähdä esimerkiksi perhepäivähoitajan ammatissa, mutta oman jälkeläiseni mentyä päivähoitoon arvostukseni perhepäivähoitajia kohtaan on kasvanut 200 prosentilla. Kohta koko ammattikunta tosin on mennyttä, jos palkat eivät kasva yhtään.
Mikään tässä elämässä ei ole tavallista tai itsestään selvää, kun katsoo tarpeeksi läheltä.
Virva Jakkula
Tilaa:
Kommentit (Atom)