”Metsästä olet sinä tullut ja metsään on sinun jälleen meneminen”, kerrotaan Jumalan sanoneen rovaniemeläiselle. Ihmettelen, voiko tämä pitää paikkaansa. Vai voiko ihminen unohtaa niin täysin lähtökohtansa? Vai onko rovaniemeläinen vain välinpitämätön maallisen aikansa suhteen? Tärkeintä on tulo ja lähtö, lupaus metsästä. Olkoon siinä välissä vaikka pelkkää betonia!
En voi välttyä tällaisilta ajatuksilta nyt, kun city-ihmisenä katselen kaupunkia sen kuumimmassa keskuksessa. Olen toki jo aikaisemmin tutkinut rakennuksia ja tontteja ja ihmettelyt muutamia seikkoja, mutta poistunut sitten rauhalliseen, väljään ja siistiin lähiööni tyytyväisenä osastani elämässä. Mutta nyt asun täällä. Olen töissä täällä. Elän täällä. Joku on sanonut, että kaupunki on ihmisen koti. Onko tämä kaupunki minun kotini?
Keskustan 50- ja 60-luvun kerrostalot näyttävät suoraan sanoen ränsistyneiltä, niin niiden pihat kuin julkisivut. Ne eivät ole hienostuneesti ajan patinoimia vaan vaativat pikaista huoltoa ja isojakin remontteja. Ja yksinkertaisesti huolellapitoa: Mitä maksaa siisteys ja vaikkapa yksi nätti nurkkaus pihapiirissä? Ei rahassa paljon, täytyy olla kyse jostakin muusta.
Ikkunastani avautuu näköala vastapäisiin toimistoikkunoihin. Siistiä ja rauhallista. Toisessa suunnassa (k)ammottaa tyhjän parkkihallin karu kattotasanne. Joku nuori siellä touhuaa temppulautansa parissa. Miten tuon näköinen kauhistus voi olla tuossa kaiken keskellä? Kattamattomana ja iltaisin (k)ammottavan tyhjänä? Onhan meillä kyllä se oikea kummituslinnakin, Arktikumin rannan parkkihalli. Halli, joka pilaa ympäristön asukkaiden näkymän joelle, mutta kukaan ei sano asiasta mitään?!
Näkemäni parkkihallin suunnassa on ränsistyneitä taloja, ankeita ikkunanäkymiä harmaat verhot kiinnivedettyinä. On yksi katto, jonka katselemisessa silmä lepää: punainen katto, jolla paljon piippuja. Itse talo on tummanharmaa kivitalo. Levollista ja kaunista.
Alhaalla kadulla tuuli vonkuu kadunkulmissa ja suuret mainosjulisteet siellä täällä repsottavat ikävästi. Roy-pubin kadulla on lautakasa, joka näyttää maanneet siinä jo tovin. Nurkkahuoneiston ikkunoissa on rikkinäiset harmaat säleverhot. Oliko tuossa ennen veikkaustoimisto? Kaupunkimme on niin pieni eikä sitä kuitenkaan jakseta ja ymmärretä pitää kunnossa. Turisteja on liikkeellä ryhmittäin ja pareittain. Iltakävelyllä, sightseeing. Eivät he kävele vain Kemijoen rannoilla. Turistit tykkäävät toisista turisteista, värikkäistä ikkunoista ja somista katunäkymistä.
Onhan meillä uusiakin taloja ja lisää rakennetaan koko ajan. Hieno asia! Arkkitehtien nimiä en ole kuullut missään mainittavan. Tai edes sen yhden, sillä talot ovat kuin toistensa kopioita, steriilejä, läpinäkyvät parvekkeet kaikissa. Tätäkö olisi tulossa keskustaan lisää? Niissäkö ihmiset haluavat asua? Entä tämä vanhempi asuntokanta? Kovin tiheään rakennettu, paljon ahtaita asuntoja, mutta mittasuhteiltaan talot miellyttävät silmää. Talojen kunnosta ja niiden ympäristöstä pitäisi vihdoin alkaa pitää huolta.
Entä poliitikkomme ja johtajamme? Missä he asuvat? Minne suuntaavat kulkunsa työpäivän päätteeksi? Keskustassa tuntuu olevan paljon toimistoja, minunkin asumapaikassa on vain muutama muu yksityisasukas. Itse asunto on tilava ja siinä on harvinaisen hyvä pohjaratkaisu, mutta ympäristön ratkaisut ovat aivan muuta. Ikävää, suututtavaa. Aivan kuin täällä olisi saanut rakentaa milloin mihinkin ja milläkin tavalla. Olen kuullut puhuttavan kaupunkisuunnittelusta. Täällä se ilmeisesti perustuu poltetun maan jälkeiselle aukean paikan kammolle…
Onko tarina sittenkin totta? Asukkaat ovat täällä vain käymässä ja kaipaavat koko ajan jonnekin pois; pilkille, mökille, kaukomaille, Amsterdamin kanaville? He kaipaavat takaisin metsään ja tämä kaupunki on vain läpikulkupaikka (Lapinportti), pakollinen työn ja toimeentulon vuoksi?
Irene Piippola
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti