Ei aina tunnu lennokkaalta. Mieli matelee alamaissa. Lauseet sammuvat ennen kuin niitä on saanut sanoiksi kirjattua. Sanotut lauseet ovat sisällöttömiä vaikka ne loppuun kantaisivatkin. Apeus ahdistaa ja synkkyys painaa. Ei onneksi aina. Jospa ei myöskään liian syvälle silloin kun matalapaine mieltä pimentää.
Ihminen on outo olio. Se hakee hekumaa ja herkkua. Silloinkin kun sitä ei sisältä luonnollisesti nouse. Tai silloin kun juhlat ovat ohi. Ihminen sinnittelee ilossa ja pysyttelee paisteessa. Lääketeollisuus puhuu mielialalääkkeiden loistavista ominaisuuksista. Lääkärikunta säestää. Mutta. Suupielet kipeytyvät väkinäisestä hymystä. Iho palaa rakoille liiasta auringosta. Parikymppiset alkavat olla mielialalääkkeiden koukussa.
Masennuksesta puhutaan. Nykyään avoimemmin. Ketä heitä onkaan. Ainakin Tellervo Koivisto on kertonut. Moni muukin julkimo ja oudompikin.
Miksihän masennuksesta, apeudesta ja mielen tilan vaihteluista ei voida keskustella ja puhua neutraalisti. Myös meillä miehillä mielen liikkeet tekevät aaltoliikettä ulkoisesta jäyhyydestä huolimatta. Miksi ihmeessä me ihmiset pyrimme olemaan ikihymyä ja vastuksille neutraaleja (muka). Ja viimeiseen saakka varomme kertomasta kokemuksesta. Että miltä tuntuu kun olo on ihan pee. Siis masentunut ja (hetkellisesti) näköalaton.
Mitä minä tässä pohdin? Jotain sellaista jonka kuulin parisen kuukautta sitten radiosta eräänä lauantaina. Joku ihminen kertoi masennuksesta. Sellaisesta terveestä masennuksesta. Sellaisesta jossa pee-olo, masennus tai apeus seuraa ilon ja myönteisyyden hetkiä.
Ei hän näin sanonut kuin kuunnellessani pohdin: Että niin kuin yö seuraa päivää ja päivä yötä, niin myös ihmisen tunne elää pimeän ja valon vaihtumista. Luonnollisena kiertokulkuna. Ei yhtä säännöllisenä mutta kuitenkin toistuvana.
Tuo tuntemattomaksi jäänyt radioääni kertoi ”masennuksen huikeista mielenmaisemista”. Ainakin ajattelin niin. Jotenkin siihen suuntaan hän puhui. Että terveen masennuksen aikana avautuvat huikeat mielenmaisemat, joita voi ja pitääkin katsoa. Vertaan siihen ajatustani yöstä. Yöllä on huikeita tähden kimalluksia, joskus kuun kajoa. Myös ihan surkeita sateisia öitäkin on. Niitä kannattaa silti katsoa ja kokea. Ainakin joskus.
Masennus on vakava asia silloin kun se vie ihmisen näköalattomuuteen ja toivottomuuteen. Umpikujan tuntuun. Mutta masennus silloin kun se ennustettavasti seuraa ihmistä ja hänen vakiintuneita mielen liikkeitään, ei se ole vakava asia. Se on luonnollinen asia. Kestohymy on luonnoton asia. Ja lääketeollisuuden ehdoilla aloitettu mielialalääkitys ihan samaa.
Jari Kotimäki
ps. Tutkailin Lääkelaitoksen kannanottoja masennuslääkkeisiin. Näyttäisi olevan samansuuntaista ajatusta viranomaisilla kuin mm. sellaisilla yrityksillä kuten Mobipharma, Santen, Servier, ACO Pharma, Janssen-Cilag, Vogel, Allergan Norden, Algol Pharma, Magnum Medical Finland, Orion, Berlin-Chemie, Menarini, Schwarz Pharma, Avansor Pharma, Vitabalans, Hexa…
maanantai 29. tammikuuta 2007
sunnuntai 21. tammikuuta 2007
Konsertto kossulle ja keskikaljalle
Tipattoman tammikuun kunniaksi haluan puuttua juomakulttuuriimme. Vuodenvaihteessa julkistettiin uutinen, joiden mukaan suomalaisten naisten alkoholikuolemat ovat kaksinkertaistuneet viimeisen kymmenen vuoden aikana. Alkoholin aiheuttamat sairaudet ovat nyt yhtä yleinen naisten kuolinsyy kuin rintasyöpä.
Lappi pärjää alkoholikuolemien tilastoissa valitettavan hyvin. Rovaniemellä avattiin hiljattain taas pari ravintolaa lisää, jottei kurkku vaan pääsisi kuivumaan. Usein naisten alkoholismi taitaa kuitenkin olla sitä kaappityyppiä.
Miksi nainen, elämän synnyttäjä ja säilyttäjä haluaa laittaa aivonsa naftaliiniin ja myrkyttää suhteensa lähipiiriin? Mikä on vikana kulttuurissamme? Pitäisikö olla kiitollinen, että ainakin tässä asiassa sukupuolten välinen tasa-arvo on toteutunut?
Sivistyneen (!), työssäkäyvän naisen päihderiippuvuus on yksi oire hyvinvointivaltion pahoinvoinnista. Alkoholin hinnankorotukset ja anniskelun rajoittaminen ovat varmasti hyviä keinoja hankaloittaa juomista, mutta ovatko ne sisukkaalle suomalaiselle pelkkä hidaste? Asennekasvatukseen tarvitaan järeämpiä aseita.
Harri Kuusisaari pohti Rondon pääkirjoituksessa, miksi Suomessa uusi musiikki ei ota kantaa yhteiskunnallisiin ongelmiin. Yhdysvalloissa John Corigliano on säveltänyt Aids-sinfonian. Latvialainen Peteris Vasks varoittelee musiikillaan luonnon saastumisesta.
Alkoholi on aina ollut suomalaisten vitsaus, mutta nyt myös naissukupuolelle pulloon tarttuminen on helpompaa ja ilmeisesti hyväksytympää. Kuka tekisi siitä sinfonian?
Virva Jakkula
Musiikkitieteen opiskelija
Musiikkiarvostelujen kirjoittaja, Lapin Kansa
Lappi pärjää alkoholikuolemien tilastoissa valitettavan hyvin. Rovaniemellä avattiin hiljattain taas pari ravintolaa lisää, jottei kurkku vaan pääsisi kuivumaan. Usein naisten alkoholismi taitaa kuitenkin olla sitä kaappityyppiä.
Miksi nainen, elämän synnyttäjä ja säilyttäjä haluaa laittaa aivonsa naftaliiniin ja myrkyttää suhteensa lähipiiriin? Mikä on vikana kulttuurissamme? Pitäisikö olla kiitollinen, että ainakin tässä asiassa sukupuolten välinen tasa-arvo on toteutunut?
Sivistyneen (!), työssäkäyvän naisen päihderiippuvuus on yksi oire hyvinvointivaltion pahoinvoinnista. Alkoholin hinnankorotukset ja anniskelun rajoittaminen ovat varmasti hyviä keinoja hankaloittaa juomista, mutta ovatko ne sisukkaalle suomalaiselle pelkkä hidaste? Asennekasvatukseen tarvitaan järeämpiä aseita.
Harri Kuusisaari pohti Rondon pääkirjoituksessa, miksi Suomessa uusi musiikki ei ota kantaa yhteiskunnallisiin ongelmiin. Yhdysvalloissa John Corigliano on säveltänyt Aids-sinfonian. Latvialainen Peteris Vasks varoittelee musiikillaan luonnon saastumisesta.
Alkoholi on aina ollut suomalaisten vitsaus, mutta nyt myös naissukupuolelle pulloon tarttuminen on helpompaa ja ilmeisesti hyväksytympää. Kuka tekisi siitä sinfonian?
Virva Jakkula
Musiikkitieteen opiskelija
Musiikkiarvostelujen kirjoittaja, Lapin Kansa
keskiviikko 17. tammikuuta 2007
Timokratiassa tieto ei ratkaise
Professori kävi kirjastossa. Hän oli turhautunut- ja mietti jo työpaikankin vaihtamista. Yliopistolta ollaan viemässä toimintamahdollisuudet mm. korkeiden kiinteistömenojen takia. Lisäksi työtä on aina vain enemmän ja enemmän esim. lisääntyneen byrokratian vuoksi. Yliopiston tehtävä on tutkijakoulutus, uuden tiedon ja ymmärryksen mahdollistaminen.
Olen minä itsekin joutunut aika ajoin syvään kriisiin ammattini takia. Kriisi on johtunut siitä, että kun suuria yhteiskunnallisia ratkaisuja ollaan oltu tekemässä, päättäjiä ei ole näyttänyt kiinnostavan, mitä asioiden taustoista tiedetään. Vaikka yliopistot tuottaisivat perusteellista tietoa, ja kirjastot mahdollistaisivat niiden taltioinnin ja löytymisen, niin politiikkoja "ei vois vähemmän kiinnostaa". "Raporttisi ovat liian paksuja luettavaksi", on minulle todettu, kun olen tietoa tarjonnut. Politiikot seuraavat johtajiaan, jotka "tietävät", laumaeläimiä kun olemme. Mutta ketä seuraavat nämä poliittiset johtajat? Heilläkin on jossain "iso koira", jota seurata.
Demokratian muuttuessa timokratiaksi, jossa yhteiskunnallinen päätösvalta on rikkailla yksilöillä ja taloudellisen vallan omaavilla, mm. suurten monikansallisten yritysten johtajilla, "iso koira" ei löydy politiikan sisältä. Valta otetaan talouteen vedoten, mutta sitä ylläpidetään mm. ostamalla keskeisiä tiedotusvälineitä. Näin on tehnyt myös maailman rikkaimpiin kuuluva Bill Gates. (Hänta muuten pääministerimme kävi joulun alla tapaamassa.) Hänen edustamalleen yritykselle mekin maksamme pienistä kirjastorahoistamme suuren osan ja vielä siten, että meille ei ole virallisesti edes annettu mahdollisuutta muuta valintaa tehdä.
Onko yliopistojen rahoituskriisin synnyttäminen tavoitteelista, siten, että vähitellen niidenkin on pakko ottaa käyttöön lukukausimaksut - ja raivata tietä yksityisille yliopistoille? EU:n tavoitehan on supistaa julkinen sektori niin pieneksi kuin mahdollista ja avata markkinoita- kelles muille kuin monikansallisille suuryrityksille. Kunnissa tämä toteutetaan vähitellen tilaaja-tuottaja -mallin suojissa ilman että suuri osa kunnallisista päättäjistä edes oivaltaa, mitä tässä nyt ollaan tekemässä.
Jos haluaisimme päätöstemme perustuvan monipuoliseen, eri näkökulmat huomioon ottavaan tietoon, olisimmeko me nyt tässä? Arvatakseni yliopiston työtä tuettaisiin kaikin tavoin- ja kirjastonhoitajat olisivat ylityöllistettyjä etsiessään tärkeitä tiedonlähteitä päättäjille ja heidän avustajilleen.
On kansanvalistuksen paikka. Siinä Internet on iso mahdollisuus. Käyttäkäämme sitä.
Satu Hallikainen
Muurolan kirjasto
Olen minä itsekin joutunut aika ajoin syvään kriisiin ammattini takia. Kriisi on johtunut siitä, että kun suuria yhteiskunnallisia ratkaisuja ollaan oltu tekemässä, päättäjiä ei ole näyttänyt kiinnostavan, mitä asioiden taustoista tiedetään. Vaikka yliopistot tuottaisivat perusteellista tietoa, ja kirjastot mahdollistaisivat niiden taltioinnin ja löytymisen, niin politiikkoja "ei vois vähemmän kiinnostaa". "Raporttisi ovat liian paksuja luettavaksi", on minulle todettu, kun olen tietoa tarjonnut. Politiikot seuraavat johtajiaan, jotka "tietävät", laumaeläimiä kun olemme. Mutta ketä seuraavat nämä poliittiset johtajat? Heilläkin on jossain "iso koira", jota seurata.
Demokratian muuttuessa timokratiaksi, jossa yhteiskunnallinen päätösvalta on rikkailla yksilöillä ja taloudellisen vallan omaavilla, mm. suurten monikansallisten yritysten johtajilla, "iso koira" ei löydy politiikan sisältä. Valta otetaan talouteen vedoten, mutta sitä ylläpidetään mm. ostamalla keskeisiä tiedotusvälineitä. Näin on tehnyt myös maailman rikkaimpiin kuuluva Bill Gates. (Hänta muuten pääministerimme kävi joulun alla tapaamassa.) Hänen edustamalleen yritykselle mekin maksamme pienistä kirjastorahoistamme suuren osan ja vielä siten, että meille ei ole virallisesti edes annettu mahdollisuutta muuta valintaa tehdä.
Onko yliopistojen rahoituskriisin synnyttäminen tavoitteelista, siten, että vähitellen niidenkin on pakko ottaa käyttöön lukukausimaksut - ja raivata tietä yksityisille yliopistoille? EU:n tavoitehan on supistaa julkinen sektori niin pieneksi kuin mahdollista ja avata markkinoita- kelles muille kuin monikansallisille suuryrityksille. Kunnissa tämä toteutetaan vähitellen tilaaja-tuottaja -mallin suojissa ilman että suuri osa kunnallisista päättäjistä edes oivaltaa, mitä tässä nyt ollaan tekemässä.
Jos haluaisimme päätöstemme perustuvan monipuoliseen, eri näkökulmat huomioon ottavaan tietoon, olisimmeko me nyt tässä? Arvatakseni yliopiston työtä tuettaisiin kaikin tavoin- ja kirjastonhoitajat olisivat ylityöllistettyjä etsiessään tärkeitä tiedonlähteitä päättäjille ja heidän avustajilleen.
On kansanvalistuksen paikka. Siinä Internet on iso mahdollisuus. Käyttäkäämme sitä.
Satu Hallikainen
Muurolan kirjasto
maanantai 15. tammikuuta 2007
Rock ja Rovaniemi
Kuten yleisesti tiedetään, rock on Yhdysvalloissa 1950-luvulla syntynyt ja useisiin alalajeihin jakaantunut populaarimusiikin tyyli. Se on toisin sanoen vetypommin, Sputnikin, poliorokotteen ja Euroopan talousyhteisön kapinallinen ikätoveri. Sen luonteeseen on alusta alkaen kuulunut aina seuraavan sukupolven aikaansaama, usein tarkentamatonkin kapinallisuus, joka ilmenee jatkuvana uudistumisena ja kaukaisten rajojen tavoitteluna. Rytmi, melodia, harmonia, dynamiikka, sointiväri ja muoto ovat moneen kertaan menettäneet konventionaaliset merkityksensä ja luovuttaneet tilaa rock-kulttuurin itsensä kannalta yhtä merkityksellisille ulkomusiikillisille seikoille. Rockissa on edelleen primitiivistä alkuvoimaa, mutta samalla sen katse on aina eteenpäin suuntautunut.
Sain tänään tietää, että Rovaniemellä on tällä hetkellä 147 rekisteröityä bändiä. Lukumääräisesti niissä vaikuttaa noin 735 henkilöä, joka on varsin huikea määrä. Kaupungin rock-juuret ovat syvällä historiassa, kaikkein syvimmät populaarimusiikin haarat ulottuvat jopa 1900-luvun taitteen tienoille, markkinoiden meluisiin ja kiehtoviin äänimaisemiin. Rockin ja muun populaarimusiikin perinteet ovat kaupungissamme niin kunniakkaan historialliset, että niitä on syytä nostaa entisestään esille. Parhaiten tämä toteutuu tukemalla tämän päivän aktiivisia musiikkialalan toimijoita. Konkreettisesti tämä tarkoittaa kaupungin osalta aiempaa suurempaa taloudellista panostusta. Pienelläkin summalla saadaan rock-puolella valtavia tuloksia aikaiseksi, kuten popcity-projekti osoitti. Kun rokkarit tietävät, että kaupunki seisoo ylpeänä harrastustoiminnan takana, se vaikuttaa myönteisesti myös yleiseen musiikki-ilmapiiriin.
Marko Niemelä
Sain tänään tietää, että Rovaniemellä on tällä hetkellä 147 rekisteröityä bändiä. Lukumääräisesti niissä vaikuttaa noin 735 henkilöä, joka on varsin huikea määrä. Kaupungin rock-juuret ovat syvällä historiassa, kaikkein syvimmät populaarimusiikin haarat ulottuvat jopa 1900-luvun taitteen tienoille, markkinoiden meluisiin ja kiehtoviin äänimaisemiin. Rockin ja muun populaarimusiikin perinteet ovat kaupungissamme niin kunniakkaan historialliset, että niitä on syytä nostaa entisestään esille. Parhaiten tämä toteutuu tukemalla tämän päivän aktiivisia musiikkialalan toimijoita. Konkreettisesti tämä tarkoittaa kaupungin osalta aiempaa suurempaa taloudellista panostusta. Pienelläkin summalla saadaan rock-puolella valtavia tuloksia aikaiseksi, kuten popcity-projekti osoitti. Kun rokkarit tietävät, että kaupunki seisoo ylpeänä harrastustoiminnan takana, se vaikuttaa myönteisesti myös yleiseen musiikki-ilmapiiriin.
Marko Niemelä
maanantai 8. tammikuuta 2007
Kulttuuri on kaikille
Mitä on korkeakulttuuri? Vierastan termiä, sillä näen että kulttuurissa keskeistä on itse sisältö, ei muoto. Keskeistä on kulttuurista nauttiminen, joka on jokaiselle mahdollista nykyään. Osittain makuasia on minkälaisesta kulttuurista nauttii. Osittain kyse on siitä mihin on kasvanut ja mistä on oppinut nauttimaan. Mielestäni kulttuurista nauttiminen vaatii välillä ponnistelujakin, ihmiskunnan henkiseen perintöön ei tutustuta ihan hetkessä eikä vaivatta. Mm. tätä varten me tarvitsemme kirjastoja ja muita kulttuuripalveluja täällä.
Suorastaan kieriskelin musiikillisissa kulttuurinautinnoissa joulun alla, jolloin paikalliset musiikin tekijät, sekä ammattilaiset että harrastajat, järjestivät konserttejaan, joissa monissa kulminoitui kauden uurastus. Nyt edessä ovat pitkät härkäviikot. Miksei joulunalusajan runsauden sarvesta voitaisi tarjontaa osin siirtää ankeita härkäviikkoja ilahduttamaan? Yleensähän tammi-helmikuussa on pimeää ja kylmää eikä kulttuuritarjonta mitenkään erityisen vilkasta.
Susanna Parikka
informaatikko, Lapin yliopiston kirjasto
musiikkiarvioiden kirjoittaja, Lapin Kansa
Suorastaan kieriskelin musiikillisissa kulttuurinautinnoissa joulun alla, jolloin paikalliset musiikin tekijät, sekä ammattilaiset että harrastajat, järjestivät konserttejaan, joissa monissa kulminoitui kauden uurastus. Nyt edessä ovat pitkät härkäviikot. Miksei joulunalusajan runsauden sarvesta voitaisi tarjontaa osin siirtää ankeita härkäviikkoja ilahduttamaan? Yleensähän tammi-helmikuussa on pimeää ja kylmää eikä kulttuuritarjonta mitenkään erityisen vilkasta.
Susanna Parikka
informaatikko, Lapin yliopiston kirjasto
musiikkiarvioiden kirjoittaja, Lapin Kansa
tiistai 2. tammikuuta 2007
Mitä hemmetin virkaa kulttuurilla on Rovaniemellä?
”Kyltyyri! Kyltyyri! Kyltyyri!” / Tuo huuto on Suomessa syyri, /
Mut mikä se on se kyltyyri? / Kas, siinäpä pulma on jyyri.
- Eino Leino 1912
Mitä hemmetin virkaa kulttuurilla on Rovaniemellä? Tekeekö se meistä hovikelpoisempia muun maailman silmissä? Tulevatko turistit tänne siksi, että meillä on korkeatasoinen orkesteri? Tai taidemuseo? Tai kirjasto? Tai teatteri? Turistithan ovat kaupunkimme nykyjohdolle monin verroin tärkeämpi kohderyhmä kuin me rovaniemeläiset. Mehän olemme täällä joka tapauksessa.
Emme me korkeakulttuurin tuotteilla kykenemme kilpailemaan vieraista Lontoon, Berliinin, Wienin tai Pariisin kanssa. Vaikka joku haluaisikin tulla kuuntelemaan loistavaa orkesteriamme juuri sen kotikaupunkiin, niin he ovat harvinaisuuksia, joitten vuoksi orkesterimme ei varmaan jaksaisi harjoitella jatkuvasti emmekä me maksaa sen palkkoja.
Orkesterilla, taidemuseolla, kirjastolla tai teatterilla on olemassaolon oikeutus siinä, että rovaniemeläiset itse haluavat käyttää niitten palveluja hyväkseen. Niiden on muistettava, ketä ne ensisijaisesti palvelevat. Kyllä ne sen muistavatkin. Ansaitkaamme siis itsellemme maailmantason esittävä musiikki ja muut kulttuuripalvelumme käyttämällä niitä rikkaudeksemme!
”Korkeakulttuurin” laitokset edustavat rovaniemeläistä kulttuuria silti vain vähäisessä määrin. Meidän todellista kulttuuriamme on meidän jokapäiväinen elämämme: elämisemme tapa, sen määrittäneet olosuhteet, elämämme monenlaiset ilmaukset ja tietoisuutemme niistä. Meidän elämäämme on määrätietoisesti koottu maakuntamuseoomme ja sitä on kertynyt kirjastoomme ja myös nuoreen rakennettuun ympäristöömme. Se saattaa kiinnostaa joitakin turisteja, jotka ovat kyllin sivistyneitä lisäämään omaa henkistä pääomaansa. Valitettavasti he ovat kuitenkin harvinaisuuksia, vaikka joku sellainen onkin sattumalta pistänyt kaupunginjohtajan silmään kaupungintalon käytävillä.
Suurimmalle osalle turisteja riittää joulupukki. On hyvä, että hän viihdyttää vieraitamme, mutta meidän kulttuuriamme hän ei saa pilata. Matkailu tärvelee sitä muutenkin aivan liikaa.
Heikki Annanpalo
Mut mikä se on se kyltyyri? / Kas, siinäpä pulma on jyyri.
- Eino Leino 1912
Mitä hemmetin virkaa kulttuurilla on Rovaniemellä? Tekeekö se meistä hovikelpoisempia muun maailman silmissä? Tulevatko turistit tänne siksi, että meillä on korkeatasoinen orkesteri? Tai taidemuseo? Tai kirjasto? Tai teatteri? Turistithan ovat kaupunkimme nykyjohdolle monin verroin tärkeämpi kohderyhmä kuin me rovaniemeläiset. Mehän olemme täällä joka tapauksessa.
Emme me korkeakulttuurin tuotteilla kykenemme kilpailemaan vieraista Lontoon, Berliinin, Wienin tai Pariisin kanssa. Vaikka joku haluaisikin tulla kuuntelemaan loistavaa orkesteriamme juuri sen kotikaupunkiin, niin he ovat harvinaisuuksia, joitten vuoksi orkesterimme ei varmaan jaksaisi harjoitella jatkuvasti emmekä me maksaa sen palkkoja.
Orkesterilla, taidemuseolla, kirjastolla tai teatterilla on olemassaolon oikeutus siinä, että rovaniemeläiset itse haluavat käyttää niitten palveluja hyväkseen. Niiden on muistettava, ketä ne ensisijaisesti palvelevat. Kyllä ne sen muistavatkin. Ansaitkaamme siis itsellemme maailmantason esittävä musiikki ja muut kulttuuripalvelumme käyttämällä niitä rikkaudeksemme!
”Korkeakulttuurin” laitokset edustavat rovaniemeläistä kulttuuria silti vain vähäisessä määrin. Meidän todellista kulttuuriamme on meidän jokapäiväinen elämämme: elämisemme tapa, sen määrittäneet olosuhteet, elämämme monenlaiset ilmaukset ja tietoisuutemme niistä. Meidän elämäämme on määrätietoisesti koottu maakuntamuseoomme ja sitä on kertynyt kirjastoomme ja myös nuoreen rakennettuun ympäristöömme. Se saattaa kiinnostaa joitakin turisteja, jotka ovat kyllin sivistyneitä lisäämään omaa henkistä pääomaansa. Valitettavasti he ovat kuitenkin harvinaisuuksia, vaikka joku sellainen onkin sattumalta pistänyt kaupunginjohtajan silmään kaupungintalon käytävillä.
Suurimmalle osalle turisteja riittää joulupukki. On hyvä, että hän viihdyttää vieraitamme, mutta meidän kulttuuriamme hän ei saa pilata. Matkailu tärvelee sitä muutenkin aivan liikaa.
Heikki Annanpalo
Tilaa:
Kommentit (Atom)