Timokratiassa tieto ei ratkaise

Professori kävi kirjastossa. Hän oli turhautunut- ja mietti jo työpaikankin vaihtamista. Yliopistolta ollaan viemässä toimintamahdollisuudet mm. korkeiden kiinteistömenojen takia. Lisäksi työtä on aina vain enemmän ja enemmän esim. lisääntyneen byrokratian vuoksi. Yliopiston tehtävä on tutkijakoulutus, uuden tiedon ja ymmärryksen mahdollistaminen.

Olen minä itsekin joutunut aika ajoin syvään kriisiin ammattini takia. Kriisi on johtunut siitä, että kun suuria yhteiskunnallisia ratkaisuja ollaan oltu tekemässä, päättäjiä ei ole näyttänyt kiinnostavan, mitä asioiden taustoista tiedetään. Vaikka yliopistot tuottaisivat perusteellista tietoa, ja kirjastot mahdollistaisivat niiden taltioinnin ja löytymisen, niin politiikkoja "ei vois vähemmän kiinnostaa". "Raporttisi ovat liian paksuja luettavaksi", on minulle todettu, kun olen tietoa tarjonnut. Politiikot seuraavat johtajiaan, jotka "tietävät", laumaeläimiä kun olemme. Mutta ketä seuraavat nämä poliittiset johtajat? Heilläkin on jossain "iso koira", jota seurata.

Demokratian muuttuessa timokratiaksi, jossa yhteiskunnallinen päätösvalta on rikkailla yksilöillä ja taloudellisen vallan omaavilla, mm. suurten monikansallisten yritysten johtajilla, "iso koira" ei löydy politiikan sisältä. Valta otetaan talouteen vedoten, mutta sitä ylläpidetään mm. ostamalla keskeisiä tiedotusvälineitä. Näin on tehnyt myös maailman rikkaimpiin kuuluva Bill Gates. (Hänta muuten pääministerimme kävi joulun alla tapaamassa.) Hänen edustamalleen yritykselle mekin maksamme pienistä kirjastorahoistamme suuren osan ja vielä siten, että meille ei ole virallisesti edes annettu mahdollisuutta muuta valintaa tehdä.

Onko yliopistojen rahoituskriisin synnyttäminen tavoitteelista, siten, että vähitellen niidenkin on pakko ottaa käyttöön lukukausimaksut - ja raivata tietä yksityisille yliopistoille? EU:n tavoitehan on supistaa julkinen sektori niin pieneksi kuin mahdollista ja avata markkinoita- kelles muille kuin monikansallisille suuryrityksille. Kunnissa tämä toteutetaan vähitellen tilaaja-tuottaja -mallin suojissa ilman että suuri osa kunnallisista päättäjistä edes oivaltaa, mitä tässä nyt ollaan tekemässä.

Jos haluaisimme päätöstemme perustuvan monipuoliseen, eri näkökulmat huomioon ottavaan tietoon, olisimmeko me nyt tässä? Arvatakseni yliopiston työtä tuettaisiin kaikin tavoin- ja kirjastonhoitajat olisivat ylityöllistettyjä etsiessään tärkeitä tiedonlähteitä päättäjille ja heidän avustajilleen.

On kansanvalistuksen paikka. Siinä Internet on iso mahdollisuus. Käyttäkäämme sitä.

Satu Hallikainen
Muurolan kirjasto